keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ihomuutos -tehtävä

Lisääntynyt talineritys/ umpikomedot ja avokomedot


 -Talineritys voi olla lisääntynyttä kasvojen, yläselän ja rinnan alueella.

 -Lisääntyneen talinerityksen taustalla ovat hormonaaliset ja perinnölliset tekijät.

 -Komedoja syntyy iholle, kun talirauhasen tiehyen ja karvatupen solut sarveistuessaan muodostavat talin kanssa tulpan. 
  •  Umpikomedoja eli tukkeumia syntyy, kun solujen keratinisoituminen on jatkunut, ja ne ovat tukkineet karvatupen alaosan, mutta karvatupen yläosa on vielä kiinni.
  • Avokomedossa eli mustapäässä karvatupen yläosa on laajentunut sen sisältämän keratinosyyttisolumassan, bakteerien ja talin johdosta. Tulpassa on kuitenkin pieniä kanavia, joita pitkin talia pääsee ihon pinnalle.

 -Kosmetologi voi tehdä komedojen poiston kasvohoidon yhteydessä.

·Kosmetologi voi myös ohjata asiakasta vähentämään stressiä ja tarkkailemaan ruokavaliotaan ja muita ihon kuntoon vaikuttavia tekijöitä.
·  Tuotesuositukset:
  • Puhdistus kasvoille säännöllisesti puhdistustuotteilla, jotka vähentävät talineritystä ja puhdistavat ihoa tehokkaasti, kuitenkaan kuivattamatta sitä.
  • Kasvovedeksi voi valita miedosti alkoholipitoisen kasvoveden, joka supistaa huokosia ja saavat ne näyttämään pienemmältä. 
  •  On huolehdittava myös kosteutuksesta. Sopiva tuote olisi sellainen, joka kosteuttaa mutta ei rasvoita ihoa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Työergonomia & työpisteen siisteys

Kasvohoitoja tehdessä assari otti kuvia ergonomiasta ja työpisteen siisteydestä, jotta näkisi onko niissä parantamista. Ihan hyvä tapa hyödyntää ipodeja ja näkeepähän hoidon tekijä itsekkin miltä työasento ja työpiste näytti hoidon aikana. :)
Kuvat oli kamalia, joten kerron vähän miltä ne näytti. Työasentoni oli ihan hyvä, ei ollut selkä mutkalla. Tosin ihonpuhdistuksen ajaksi olisin voinut nostaa hieman petiä. Kuvissa työpisteen siisteys ei oo kovin hyvä, koska assari otti kuvat just pahimmalla hetkellä. :D Mutta yleensä työpisteeni on siisti ja olen kiinnittänyt siihen enemmän huomiota. 

Onneksi koulussa on satulatuolit, niin pysyy ryhti hyvänä. ;D















kuva löytyi täältä

perjantai 9. marraskuuta 2012